Hallitus on tehnyt syksyn 2009 lopussa eduskunnalle lakiesityksen, joka mahdollistaa geenikasvien kasvattamisen suomalaisilla pelloilla.
Eduskunta käsittelee lakia kevään 2010 aikana, joten on tärkeää, että kaikki kansalaiset kertovat asiassa mielipiteensä poliitikoille. Poliitikkoja painostetaan asiassa kovasti, mutta heidän tulisi kuulla, mitä mieltä ovat ihmiset joiden äänillä heidät on toimeensa valittu.
Jokaisen kannattaa siis yrittää saada tolkkua siitä, mistä geenitekniikassa on kyse, ja mikä mahtaa olla sitten oma mielipide asiassa. Onnea matkaan!
Käytännön hyödyt geenitekniikassa ovat jääneet kovin vaatimattomiksi. Geenitekniikalla muokattuja kasveja on kaupallisessa käytössä neljä (4). Näitä ovat puuvilla, soija, maissi ja rapsi. Niitä kasvatetaan lähes pääasiassa vain USA:ssa, Kanadassa ja Argentiinassa. - Ei siis ole mitään 'geeniviljely'-junaa, jossa muut maat jo istuvat, mutta Suomi uhkaa jäädä takapajulaksi. Euroopassa ja kehitysmaissa geenitekniikalla muutettujen kasvien vastustus on laajaa. Tämä johtuu siitä, että tekniikkaan liittyy paljon arveluttavia piirteitä.
Yksi on tekniikan tehottomuus: vain neljä kaupallisesti käytettävää kasvia, ja näilläkin vain kaksi (2) ominaisuutta. Toinen on rikkaruohomyrkyn kestävyys, ja toinen on hyönteismyrkyn tuotto kasvissa itsessään, koko kasvukauden, kaikissa kasvinosissa.
Tehottomuus johtuu siitä, että geenitekniikka perustuu vanhentuneeseen tieteelliseen teoriaan, eikä se käytännössä toimi. Kun yhdellä geenillä onkin lukuisia tehtäviä, joita se toteuttaa säätelyn mukaan, ei yhden geenin siirto ole tarkka, luotettava eikä turvallinen.
Kun on itse saanut tieteellisen koulutuksen, eli väitellyt tohtoriksi, niin jo tämä seikka on riittävä syy geenitekniikan epäilemiseksi. Jos homma ei perustu mihinkään tieteelliseen teoriaan, niin siitä ei voida laatia mitään ennusteita, eikä sen turvallisuudesta ole siis mitään takeita.
Mutta muitakin syitä on, ja näyttöjä siitä että geenitekniikka ei olekaan sitä mitä lupailtiin, haaveiltiin ja toivottiin. Mutta siitä myöhemmin, kunhan opin tätä blogia käyttämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Yes! tsemppiä sinulle!
VastaaPoistaToivon että gm-lakiesityksestä saadaan isot otsikot myös mediaan.
Pidä äänesi (=äänemme) kuuluvilla!!